Kirjailija: Tommi Kinnunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 364
"Istun kulmaikkunan ääreen siihen kaarevakylkiselle sohvalle, jonka isä on tehnyt. Täällä minä olen tavallinen. Otan käteeni ikkunalaudalta Johanneksen siihen nostelemia näkinkenkiä. Ne tuoksuvat vienosti levälle. Ulkona narujen verkosto odottaa valmiina ohjaamaan minua minne ikinä tahdon kulkea."
Tommi Kinnunen on itselleni tuore tuttavuus, vaikka hänen uutuusromaaninsa Lopotti (WSOY, 2016) ei ole miehen ensimmäinen romaani. Turkulaistunut, Kuusamosta lähtöisin oleva äidinkielen opettajana työskentelevä Kinnunen on aikaisemmin julkaissut teoksen Neljäntienristeys (WSOY, 2014), joka kiinnitti ilmestyessään niin arvostelijoiden kuin suuren yleisön huomion ja on jo sovitettu teatterinäytelmäksi ainakin Turussa ja Kotkassa.
Kirjastossa teos on erittäin varattu, joten ostin oman kappaleen kirjasta Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä kesäkuussa, enkä kadu ostopäätöstä. Romaani on juuri sellainen, jolle mielellään raivaa paikan täydessä kirjahyllyssä ja jonka pariin epäilemättä palaa myöhemmin uudelleen sekä kauniin kielen että tarinan takia.
Kyseessä on kertomus yhdestä suvusta ja samalla suomalaisesta yhteiskunnasta sodanjälkeisistä vuosikymmenistä nykyaikaan. Minäkertojina ovat vuorotellen sisukas Helena Löytövaara ja hänen veljenpoikansa, niin ikään omaa tietään kulkeva Tuomas, jotka näennäisestä tyytyväisyydestään huolimatta tuntevat ulkopuolisuutta sekä perheessään että ympäröivässä yhteiskunnassa.
Helena on Pohjois-Suomessa, Lopotissa, asuvan perheen keskimmäinen lapsi. Jatkosota on päättynyt ja perheen isä tullut takaisin sodasta, mutta rauha on silti kaukana perheen arjesta. Vanhemmat riitelevät ja Helena pyrkii olemaan turva pikkuveljelleen Johannekselle. Hän kuitenkin joutuu hylkäämään pikkuveljensä, kun isä lähettää Helenan Helsinkiin sokeainkouluun, jossa lasten halutaan oppivan peittämään erilaisuutensa.
Pohjoisessa Johannes kasvaa, perustaa valokuvausliikkeen, menee naimisiin lapualaisen Kaarinan kanssa ja perustaa perheen. Johanneksen lapsista nuorin, Tuomas, huomaa jo aikaisin, että hän on erilainen, koska hän pitää miehistä. Myös hän hakeutuu Helsinkiin pois pienistä piireistä, vapauteen. Kirjan nimi Lopotti tarkoittaa kylää ja on venäläinen lainasana, josta äännettä muuntamalla saa myös sanan vapaus. Tiedonjyvät on poimittu teoksen viimeisiltä sivuilta.
Kinnunen kuvaa kirjassaan sukulaissuhteiden ja ihmisten luomien normien voimakkuutta ja käsittelee ennakkoluuloista johtuvia haasteita. Teos on kaunis ja koskettava. Viimeisten lukujen kohdalla silmät kostuivat, koska epäoikeudenmukainen käänne Tuomaksen elämässä herkisti. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti