Kirjailija: Kirsi Alaniva
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Savukeidas
Sivumäärä: 184
"Metsä otti laulun vastaan vaiti. Se oli kuullut hänen laulavan samat säkeet kerran aiemminkin. Vanhat tammet olivat ravinneet itseään iät ja ajat kartanon naisten kyynelillä. Puiden juuret olivat imeneet maahan lasketun veren ja vihan, kasvattaneet sydänpuun ympärille jälsää ja nilaa ja levittäneet sitten paksut oksansa maahan haudattujen salaisuuksien suojaksi. "
Kirsi Alaniva kuvaa esikoisromaanissaan Villa Vietin linnut (Savukeidas, 2016) naisten elämää eri vuosikymmeninä. Keskiössä on yksi saari ja siellä sijaitseva kartano, Villa Vietti. Kronikallisesti kertomuskaari alkaa 1900-luvun alusta ja päättyy nykypäivään. Teoksen rakenne ei kuitenkaan etene aikajärjestyksessä vaan siinä hypätään nykyhetkestä menneeseen ja takaisin. Romaani jakautuu lukuihin, joissa keskushenkilöinä vaihtelevat naiset eri aikakausilta, Ellie, Ilse, Milda, Martha ja Brita.
Martha työskentelee 1900-luvun alkupuolella palkollisena tilalla, jonka isännän, Johanneksen, läsnäolon hän kokee ahdistavaksi. Martha vihaa Johannesta johtuen teosta, jonka mies teki hänelle vuosia sitten. Martha haluaa suojella taloon palkattua nuorta Mildaa omalta kohtaloltaan ja yrittää pitää Johanneksen erossa tytöstä, keinoja kaihtamatta.
Ellien kasvuympäristö 1980-luvulla on ränsistyvä Villa Vietin huvila, joka on kadottanut loiston, jota se kantoi yllään siihen aikaan, kun Ellien isoäiti Saga piti emännän valtikkaa hallussaan. Ellien äiti Ilse ei ollut kykeneväinen Sagan kuoleman jälkeen ylläpitämään kartanon kuntoa. Ellie joutuu jo lapsena ottamaan vastuuta, koska hänen äitinsä ei pysty siihen. Keinona lieventää yksinäisyydentunnetta Ellie käyttää mielikuvitustaan ja seurustelee ihmisten sijaan tarinoiden ja menneisyyden haamujen kanssa.
Pidin romaanin asetelmasta, jossa juonikaarta rakennetaan henkilökuvien palasista. Lukijana alkaa sivu sivulta muodostamaan päässään kokonaiskuvaa eri tapahtumien yhdistymisestä toisiinsa. Itsestään selvää toki alusta alkaen on, että henkilöhahmot linkittyvät toisiinsa. Kuvaus on tarkkaa eikä kainostele turhia intiimeissä kohdissa, mutta ei kuitenkaan kavalla tapahtumien kulkua liian suoraan. Yksityiskohtien oikein lukeminen tekstistä onkin tärkeää, jotta keskeiset asiat paljastuvat. Tarinan sävy on melko surullinen ja alakuloinen, mihin miljöö, ränsistynyt ja yksinäisyyttä uhkuva saari, jossa seurana ovat ainoastaan linnut, soveltuu erinomaisesti.
Lintuihin liittyy paljon symboliikkaa ja vinkkaankin tähän tekstin loppuun viime juonna julkaistun , Eero Ojasen kirjoittaman ja Daga Ulvin kuvittaman, tietokirjallisen teoksen Suomen myyttiset linnut (Minerva, 2015), joka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti