Anneli Auer: Murhalesken muistelmat

Teoksen nimi: Murhalesken muistelmat
Kirjailija: Anneli Auer
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Into
Sivumäärä: 296

"Torstaina 19.2.2015 istuin teksti-TV:n äärellä valmiusasemissa klo 13 ja ihmettelin, kun mitään ei näkynyt. Tuomio oli myöhässä. Kun se lopulta ilmestyi klo 13.06, minun piti lukea uutisteksti kahteen kertaan varmistaakseni, että ymmärsin oikein. 
Otsikossa luki: "Hovioikeus: Auer syytön murhaan. "
Koska  olin menettänyt niin paljon elämästäni, olin kuvitellut, ettei oikea tuomio tässä vaiheessa enää tuntuisi miltään, mutta kyllä se tuntui. Itkin ilosta."

Anneli Auer todettiin syyttömäksi miehensä murhaan, joka tapahtui Ulvilassa kymmenen vuotta sitten, perjantaina 1.12.2006. Auer itse on kieltänyt vuosien aikana jokaisen syytteen, joka häneen on kohdistunut. Murhasyytteestä vapauduttuaan hän ensi töikseen julkaisi elämästään kertovan kirjan Murhalesken muistelmat (Into, 2016).

Elämäkertateoksessaan Auer kertoo omin sanoin, millaista hänen perheensä arki oli ennen kohtalokasta yötä, jolloin tuntematon mieshenkilö tunkeutui hänen kotiinsa ja murhasi hänen miehensä. Hän myös kuvaa tarkasti, millaiseksi hänen perheensä elämä muodostui seuraavien kymmenen vuoden aikana, jolloin Auer istui lukuisissa kuulusteluissa ja kävi läpi neljä oikeudenkäyntiä. Teoksessaan Auer kertoo, kuinka oikeudenkäynneissä syyttäjät kävivät yksityiskohtaisesti läpi hänen persoonaansa ja toimintaansa murhayönä erittelemällä olennaisia ja epäolennaisia asioita.

Kirjan kannessa kameraa kohti katselee aivan tavanomaiselta vaikuttava perhe, joka on ryhmittynyt palmun eteen. Pilviä ei näy tropiikinsinisellä taivaalla eikä murheita kuvastu perheenjäsenten kasvoilta. Tässä kohtaa osuu kohdalleen sanonta "Tyyntä myrskyn edellä". Teoksessa lukija tutustuu perheenäitiin, joka vuonna 2006 hoitaa kotona neljää pientä lasta. Samanaikaisesti hän toimii yrittäjänä eli ylläpitää Perhekerho-nimistä verkkosivustoa, jossa hän jakaa askarteluvinkkejä muille kotiäideille. Lisäksi hän huolehtii laihdutussivustosta, joka on myöskin kohdennettu äideille. 

Teos osoittautui raskaaksi luettavaksi, sillä surettaa se, kuinka neljä lasta menetti nopeassa ajassa sekä isänsä että äitinsä. Lapset joutuivat syyttöminä kärsimään asioista, joihin he eivät voineet vaikuttaa. Kirjansa kautta Anneli Auer saa kertoa oman näkökulmansa oikeusmurhasta, joksi hän tapaustaan kutsuu. Teoksen kautta Auerilla on mahdollisuus oikoa suurelle yleisölle väärinkäsityksiä, jotka liittyvät häneen itseensä ja murhayön tapahtumiin.

Kirja koukutti ja luinkin sen muutamassa päivässä uppoutuen siihen aina sopivan tilaisuuden tullen.  Teos on siis ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on myös hyvin varattu kirjastoissa, joten suosittelen pikaista liittymistä lähikirjastosi varausjonoon, jos kiinnostuit.

Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika

Teoksen nimi: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika
Kirjailija: Marie Kondo
Julkaisuvuosi: 2015
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Bazar
Alkuperäisteos: Jinsei ga tokimeku katazuke no maho
Suomentanut englanninkielisestä laitoksesta (The Life-Changing Magic of Tidying): Päivi Rekiaro
Sivumäärä: 222






Japanilainen siivouskonsultti Marie Kondo on luonut järjestyksen ylläpitoon oman systeeminsä, jota hän esittelee ilmiöksi nousseessa siivoustaidon oppaassaan KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika (Bazar, 2015). Hän kehottaa lukijoitaan ottamaan yksitellen käteen heidän omistamiaan tavaroita ja kysymään itseltään, tuottaako tämä tavara minulle iloa. Iloa tuottavat tavarat saavat jäädä, mutta muut heitetään menemään. Jäljelle jääneille vaatteille, papereille ja sekalaisille tavaroille etsitään kodista käytännöllinen paikka.

Tiesin teosta kirjastossa varatessani, että kyseessä on suosittu opus. En kuitenkaan uskonut, että se saattaisi tehdä mullistuksia omassa elämässäni. Olin väärässä. Kun luin kirjaa, laskin sen pian käsistäni ja ryhdyin siivoamaan. Aloin tarkastella tavarapaljoutta ympärilläni erilaisesta näkökulmasta. Mitä teen tavaroilla, jotka ovat unohtuneet laatikoihin ja joiden käyttö on olematonta? Miksi säilyttäisin kotonani tavaroita, jotka haluan piilottaa laatikon pohjalle sen sijaan, että heittäisin tarpeettomat pois ja laittaisin iloa tuottavat tavarat paremmin esille?

Uudenlainen järjestelytapa toi omassa tapauksessani lisää tilaa kaappeihin. Marie Kondo kieltäytyy kirjassaan suosimasta erilaisia vaikeita säilytysratkaisuja. Hänen mielestään ne ovat turhia, koska uudelleenjärjestämisen kautta tavaroille löytyy sopiva paikka ilman lukuisia koreja, laatikoita ja kansioita. Tavaraa vähentämällä ja järjestystapoja uudelleen tarkastelemalla on mahdollista saada tavaroita mahtumaan enemmän tiiviimpään tilaan!

Suosittelen teosta jokaiselle, joka tahtoo päästä epäjärjestyksestä eroon pysyvästi.

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Teoksen nimi: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Kirjailija: Haruki Murakami
Julkaisuvuosi: 2011
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Tammi
Alkuperäisteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto, 2007
Suomennos englanninkielisestä laitoksesta: Jyrki Kiiskinen
Sivumäärä: 175







Japanilainen Haruki Murakami on kirjoittanut romaaneja kolmisenkymmentä vuotta ja yhtä kauan hän on juossut säännöllisesti pitkiä matkoja. Teoksessaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi, 2011) hän raportoi juoksuharrastuksestaan elokuusta 2005 elokuuhun 2006. Ajanjakson aikana hän juoksi Japanissa, kesäpaikassaan Havaijilla ja Yhdysvaltain länsirannikolla, Cambridgessa, jossa sijaitsi hänen vakiosoitteensa. Maratonien lisäksi hän osallistui triathlon-kilpailuihin, joissa juoksemisen lisäksi hän haastoi itseään uimisessa ja pyöräilemisessä.

Murakami vertaa maratonin juoksemista romaanin kirjoittamiseen. Molemmissa ihminen tarvitsee hänen huomioidensa mukaan keskittymistä ja kestävyyttä. Keskittymistä kannustaa taas sisäinen motivaatio ja säännöllisyys. Juoksuharrastuksessaan Murakami tuntee ylpeyttä siitä, ettei hän koskaan kävele juoksulenkeillä, mistä hän haluaisi maininnan hautakiveensä.

Oli motivoivaa lukea pitkäaikaisen juoksuharrastajan näkemyksiä. Ne motivoivat itseäni omassa juoksuharrastuksessani, jota olen ryhtynyt jälleen herättelemään horroksestaan. Juoksemisen lisäksi myös oman kirjallisuusblogin ylläpitäminen vaatii säännöllisyyttä, keskittymistä ja kestävyyttä. Se edellyttää huolellista paneutumista lukuvuorossa olevaan kirjaan kuin myös laadukkaan ja täsmällisen kirja-arvion kirjoittamiseen ja on näin ollen kestävyyslaji myös.

Mielestäni Murakamin kirja on sekä pohdiskeleva elämäkerta kuin myös kannustuskirja. Suosittelenkin teosta jokaiselle, joka juoksee pitkiä matkoja, kirjoittaa romaania tai harrastaa jotakin muuta kestävyyslajia.

Chuck Palahniuk: Fight Club

Teoksen nimi: Fight Club
Kirjailija: Chuck Palahniuk
Julkaisuvuosi: 2006
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Like
Alkuperäisteos: Fight Club, 1996
Suomennos: Henrik Laine
Sivumäärä: 233









Fight Club -nimi herätti huomioni ensimmäisen kerran keväällä 2015, kun kirjoitin yliopiston mediakasvatuksen kurssilla esseen kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta. Elokuva Fight Club on David Fincherin ohjaama, vuonna 1999 valmistunut elokuva, jonka pääroolissa on Brad Pitt. Lainasin elokuvan lähikirjastosta, katsoin sen ja sain muistaakseni kasattua kokoon mukiinmenevän kirjoitelman elokuvan herättämistä ajatuksista. Nyt palaan tarinan pariin kirjamuodossa.

Chuck Palahniukin romaanin Fight Club (Like, 2006) tylsänharmaa nimetön päähenkilö kärsii unettomuudesta, mutta löytää elämäniloa parantumattomasti sairaiden vertaisryhmistä, joissa hän tapaa myös kaltaisensa kuolemansairaaksi tekeytyjän, Marla Singerin. Äkkiarvaamatta hän kohtaa myös vastakkaispersoonansa, Tyler Durderin, jonka epätavallisesta pyynnöstä kesken baari-illanviettoa alkaa tapahtumasarja, jonka alkusysäyksenä toimii tappelukerho. Kerhon tarkoitus luonnollisesti on, että siitä kiinnostuneet miehet kokoontuvat erikseen varattuun paikkaan ja tappelevat. Kontrolli karkaa kuitenkin vähitellen päähenkilön käsistä, kun väkivaltainen käyttäytyminen alkaa ulottua kerhon kokoontumisten ulkopuolelle ja uhkaa jo sivullisia.

Fight Club on ensimmäinen amerikkalaisen Chuck Palahniukin romaaneista, jonka olen lukenut. Kirjan esittelytekstin kuvaus kirjailijan satiirisesta romaaninkirjoitustyylistä herätti kiinnostukseni lukea kirjailijalta myös muita romaaneja, kunhan löydän aikaa. Kirja ottaa voimakkaasti kantaa kulutukseen ja sen hallintaan kuin myös elämään itse ja elämänhallintaan. Tappeleminen on tärkeä osa teosta ja kuvaannollisesti sen voisi mieltää tappalemiseksi tärkeiden asioiden puolesta ja turhuutta vastaan. Suosittelen lukemaan!

Kalle Lähde: Happotesti

Teoksen nimi: Happotesti
Kirjailija: Kalle Lähde
Julkaisuvuosi: 2015
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 269

"Vaimo kaasuttaa matkaan suu viivana. Minä istun ryhdikkäänä paskat housussa ja olutlaatikko sylissä. Meinaan liukua muovilta lattialle kun hän hiljentää risteyksiin. Ihmettelen ääneen, mitä pahaa olen tehnyt saadakseni tällaista aggressiivista kyytiä. Ei ketään sentään minun takiani tarvitsisi liikenteessä tappaa. Vaimo puristaa rattia ja huutaa kohti auton kattoa. Lujaa. Minä yritän katsoa kohtaa mihin hän huutaa, mutta en löydä katosta huudolle syytä."

Raumalta kotoisin olevan Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti (Otava, 2015) kuvaa rehellisesti ja suoraan alkoholismia eli sairautta, jossa ihminen on menettänyt hallinnan juomiseensa. Kirjan alussa olevassa esittelytekstissä kerrotaan, että Lähde on entinen alkoholisti, joten hän tietää näin ollen hyvin, mistä kirjoittaa.

Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen mies, pitää itseään toisenlaisena kuin muut baarissa istujat ja pyrkii joka tilanteessa osoittamaan, että hän sentään on sivistynyt, hyvin käyttäytyvä, kohtelias, keskustelutaitoinen, ei siis oikea juoppo lainkaan. Kotona odottaa vaimo, joka ei jostakin syystä enää lähde kävelyille Ruissaloon laivoja katsomaan eikä viihdy enää baareissa niin kuin kultaisina nuoruusvuosina. Kaiholla päähenkilö muistelee entisiä aikoja. Nykyinen elämä täyttyy päiväoluista, oluista baarissa valomerkkiin saakka, krapulaa lääkitsevistä oluista aamulla, jälkien peittelystä, tarinoiden ja valheiden sepittelystä, karaokesta, muistinmenetyksistä ja öisestä ahdistuksesta.

Luin Lähteen teoksen todella nopeaan tahtiin, yhdessä päivässä. Teksti osoittautui helppolukuiseksi ja luvut olivat vain muutaman sivun mittaisia. Aluksi naureskelin päähenkilön toilailuille, mutta luku luvulta päähenkilön pysyvä kontrollinpuute ja säälittävyys alkoi tuntua ahdistavalta. Teoksen aihepiiri kokonaisuudessaan on masentava, koska lukijalle ei tarjota onnellista loppua. On vain hyvin realistisen sävytteinen kuvaus alkoholistista, jonka ainoa tosirakkaus on lopulta olut. Päähenkilön tilanne muuttuu vähitellen yhä huonommaksi eikä hän lopulta enää vaikuta välittävän omasta kurjasta tilanteestaan. Teoksen loppu tuli yllättäen, vaikka huomasinkin sivujen vähenemisen.

En suosittele kirjaa herkimmille enkä välttämättä ihmisille, jotka joutuvat kohtaamaan alkoholismin seuraukset liian läheltä omassa elämässään. Muutoin pidän kirjaa tutustumisen arvoisena.

Tommi Kinnunen: Lopotti

Teoksen nimi: Lopotti
Kirjailija: Tommi Kinnunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 364

"Istun kulmaikkunan ääreen siihen kaarevakylkiselle sohvalle, jonka isä on tehnyt. Täällä minä olen tavallinen. Otan käteeni ikkunalaudalta Johanneksen siihen nostelemia näkinkenkiä. Ne tuoksuvat vienosti levälle. Ulkona narujen verkosto odottaa valmiina ohjaamaan minua minne ikinä tahdon kulkea."




Tommi Kinnunen on itselleni tuore tuttavuus, vaikka hänen uutuusromaaninsa Lopotti (WSOY, 2016) ei ole miehen ensimmäinen romaani. Turkulaistunut, Kuusamosta lähtöisin oleva äidinkielen opettajana työskentelevä Kinnunen on aikaisemmin julkaissut teoksen Neljäntienristeys (WSOY, 2014), joka kiinnitti ilmestyessään niin arvostelijoiden kuin suuren yleisön huomion ja on jo sovitettu teatterinäytelmäksi ainakin Turussa ja Kotkassa.

Kirjastossa teos on erittäin varattu, joten ostin oman kappaleen kirjasta Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä kesäkuussa, enkä kadu ostopäätöstä. Romaani on juuri sellainen, jolle mielellään raivaa paikan täydessä kirjahyllyssä ja jonka pariin epäilemättä palaa myöhemmin uudelleen sekä kauniin kielen että tarinan takia.

Kyseessä on kertomus yhdestä suvusta ja samalla suomalaisesta yhteiskunnasta sodanjälkeisistä vuosikymmenistä nykyaikaan. Minäkertojina ovat vuorotellen sisukas Helena Löytövaara ja hänen veljenpoikansa, niin ikään omaa tietään kulkeva Tuomas, jotka näennäisestä tyytyväisyydestään huolimatta tuntevat ulkopuolisuutta sekä perheessään että ympäröivässä yhteiskunnassa.

Helena on Pohjois-Suomessa, Lopotissa, asuvan perheen keskimmäinen lapsi. Jatkosota on päättynyt ja perheen isä tullut takaisin sodasta, mutta rauha on silti kaukana perheen arjesta. Vanhemmat riitelevät ja Helena pyrkii olemaan turva pikkuveljelleen Johannekselle. Hän kuitenkin joutuu hylkäämään pikkuveljensä, kun isä lähettää Helenan Helsinkiin sokeainkouluun, jossa lasten halutaan oppivan peittämään erilaisuutensa.

Pohjoisessa Johannes kasvaa, perustaa valokuvausliikkeen, menee naimisiin lapualaisen Kaarinan kanssa ja perustaa perheen. Johanneksen lapsista nuorin, Tuomas, huomaa jo aikaisin, että hän on erilainen, koska hän pitää miehistä. Myös hän hakeutuu Helsinkiin pois pienistä piireistä, vapauteen. Kirjan nimi Lopotti tarkoittaa kylää ja on venäläinen lainasana, josta äännettä muuntamalla saa myös sanan vapaus. Tiedonjyvät on poimittu teoksen viimeisiltä sivuilta.

Kinnunen kuvaa kirjassaan sukulaissuhteiden ja ihmisten luomien normien voimakkuutta ja käsittelee ennakkoluuloista johtuvia haasteita. Teos on kaunis ja koskettava. Viimeisten lukujen kohdalla silmät kostuivat, koska epäoikeudenmukainen käänne Tuomaksen elämässä herkisti. Suosittelen!

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Teoksen nimi: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Kirjailija: Henriikka Rönkkönen
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Atena
Sivumäärä: 205










Ennen varsinaisen lukemisen aloittamista tutustuin Henriikka Rönkkösen uutukaisen romaanin takakanteen, joka paljastaa kirjailijasta, että hän a) on opiskellut äidinkieltä ja kirjallisuutta, b) on tehnyt gradun liittyen pornoon ja c) kirjoittaa Sinkkublogia, jota on tietenkin aivan pakko vilkaista. Blogin sisältö on kahden ensimmäisen silmiini osuneen tekstin perusteella sitä tyyliä, josta Rönkkönen varoittaa romaaninsa ensimmäisillä sivuilla:

"Kerron asiat rehellisesti ja suoraan. Puhun paljon seksistä ja käytän härskejä sanoja. Noin. Sinua on varoitettu."

Kun näin tällaisen varoituksen, odotin sen mukaista tekstiä. Varoitustekstiin ja Rönkkösen Sinkkublogiin verrattuna teoksen sisältö osoittautui kuitenkin vaisuksi, vaikkakin rehelliseksi ja suoraksi. Romaanissaan Rönkkönen kuvaa monipuolisesti, mitä kaikkea varomattomalle sinkkunaiselle voi tapahtua.

Romaanin päähenkilönä seikkailee nykyaikainen naishenkilö, joka aluksi eroaa pitkäaikaisesta, turvallisesta parisuhteestaan. Sinkkuna hän tapailee lukuisia miehiä ja selväksi tulee vähintään, että stalkkaaminen ei kannata koskaan ja ei ole viisasta odottaa yhteydenottoa mieheltä, jonka nimeä ei edes muista.

Rönkkönen kirjoittaa sujuvaa kaunokirjallista tekstiä, jossa on mukana huumoria sopivasti ripoteltuna. Parhaiten teos sopiikin kevyeksi kesälukemiseksi ja suosittua sellaista se tänä kesänä onkin, koska lukemani kappale lähti jo takaisin kirjastokiertoon seuraavalle varausjonossa odottavalle...

Jos kuitenkin kaipaa jotakin romaanin tekstiä suorempaa ja rohkeampaa, kannattanee kurkistaa Rönkkösen Sinkkublogia, joka on sisällöllisesti ja visuaalisesti selkeä ja kaunis kokonaisuus, joka herättää huomion jos ei räväkällä tyylillään niin ainakin lilanvärisellä yleisilmeellään.

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Teoksen nimi: Villa Vietin linnut
Kirjailija: Kirsi Alaniva
Julkaisuvuosi: 2016
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Savukeidas
Sivumäärä: 184

"Metsä otti laulun vastaan vaiti. Se oli kuullut hänen laulavan samat säkeet kerran aiemminkin. Vanhat tammet olivat ravinneet itseään iät ja ajat kartanon naisten kyynelillä. Puiden juuret olivat imeneet maahan lasketun veren ja vihan, kasvattaneet sydänpuun ympärille jälsää ja nilaa ja levittäneet sitten paksut oksansa maahan haudattujen salaisuuksien suojaksi. "



Kirsi Alaniva kuvaa esikoisromaanissaan Villa Vietin linnut (Savukeidas, 2016) naisten elämää eri vuosikymmeninä. Keskiössä on yksi saari ja siellä sijaitseva kartano, Villa Vietti. Kronikallisesti kertomuskaari alkaa 1900-luvun alusta ja päättyy nykypäivään. Teoksen rakenne ei kuitenkaan etene aikajärjestyksessä vaan siinä hypätään nykyhetkestä menneeseen ja takaisin. Romaani jakautuu lukuihin, joissa keskushenkilöinä vaihtelevat naiset eri aikakausilta, Ellie, Ilse, Milda, Martha ja Brita.

Martha työskentelee 1900-luvun alkupuolella palkollisena tilalla, jonka isännän, Johanneksen, läsnäolon hän kokee ahdistavaksi. Martha vihaa Johannesta johtuen teosta, jonka mies teki hänelle vuosia sitten. Martha haluaa suojella taloon palkattua nuorta Mildaa omalta kohtaloltaan ja yrittää pitää Johanneksen erossa tytöstä, keinoja kaihtamatta.

Ellien kasvuympäristö 1980-luvulla on ränsistyvä Villa Vietin huvila, joka on kadottanut loiston, jota se kantoi yllään siihen aikaan, kun Ellien isoäiti Saga piti emännän valtikkaa hallussaan. Ellien äiti Ilse ei ollut kykeneväinen Sagan kuoleman jälkeen ylläpitämään kartanon kuntoa. Ellie joutuu jo lapsena ottamaan vastuuta, koska hänen äitinsä ei pysty siihen. Keinona lieventää yksinäisyydentunnetta Ellie käyttää mielikuvitustaan ja seurustelee ihmisten sijaan tarinoiden ja menneisyyden haamujen kanssa.

Pidin romaanin asetelmasta, jossa juonikaarta rakennetaan henkilökuvien palasista. Lukijana alkaa sivu sivulta muodostamaan päässään kokonaiskuvaa eri tapahtumien yhdistymisestä toisiinsa. Itsestään selvää toki alusta alkaen on, että henkilöhahmot linkittyvät toisiinsa. Kuvaus on tarkkaa eikä kainostele turhia intiimeissä kohdissa, mutta ei kuitenkaan kavalla tapahtumien kulkua liian suoraan. Yksityiskohtien oikein lukeminen tekstistä onkin tärkeää, jotta keskeiset asiat paljastuvat. Tarinan sävy on melko surullinen ja alakuloinen, mihin miljöö, ränsistynyt ja yksinäisyyttä uhkuva saari, jossa seurana ovat ainoastaan linnut, soveltuu erinomaisesti.

Lintuihin liittyy paljon symboliikkaa ja vinkkaankin tähän tekstin loppuun viime juonna julkaistun , Eero Ojasen kirjoittaman ja Daga Ulvin kuvittaman, tietokirjallisen teoksen Suomen myyttiset linnut (Minerva, 2015), joka vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Antti Holma: Järjestäjä

Teoksen nimi: Järjestäjä
Kirjailija: Antti Holma
Julkaisuvuosi: 2015
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Otava
Sivumäärä: 383

"Naiset rakastivat minua. Kirjaston naiset eritoten, mutta muutkin: naapurin tädit, opettajat, kaupan kassat, tutut ja tuntemattomat. Aina he olivat nähneet minut, poimineet joukosta, tulleet luokseni, kumartuneet ja nojanneet käsivarsillaan polviinsa niin että heidän naamansa oli painautunut kiinni minun naamaani."




Näyttelijä-kirjailija Antti Holma on suomalaisille tuttu Putous-viihdeohjelmasta.  Vuonna 2014 ensimmäisen kerran julkaistussa Holman esikoisromaanissa Järjestäjä (Otava) päähenkilö Tarmo työskentelee kirjastonhoitajana tyypillisessä naisvaltaisessa kirjastossa, jossa johtajan pestiä tärkeyden tunteella kantaa Lillukka eli Liisa Marjukka, joka halaa, vaikka Tarmo ei haluaisi. Onneksi työpaikalla on myös Minnamari, joka ei halaa eikä tule muutenkaan liian lähelle.

Tarmo pyrkii tekemään työnsä hyvin, tarmolla, mutta kirjaston omituiset sosiaaliset säännöt rasittavat häntä ajoittain. Miksi esimerkiksi töihin tuodut herkut tulee jakaa kollegoiden kesken, vaikka hänen perunaleivoksiaan ei lopulta edes syödä kuin muutama? Viisastuneena Tarmo yrittää piilotella ostamaansa tuoretta perunaleivosta, mutta löytää sen roskiksesta. Syyllinen on Lillukka, joka toteaa, että luuli samana päivänä ostettua leivosta pilaantuneeksi. Tarmossa alkavat kipinöidä kapinan liekit.

Käännekohdaksi muodostuu hetki, jolloin Tarmo tapaa asiakaspalvelutilanteessa Danielin, atleettisen näyttelijänuorukaisen. Tarmo irtisanoutuu työstään ja sopivasti huomaa, että Suomalaiseen teatteriin ollaan etsimässä uutta tuotantojärjestäjää. Hän haastaa itsensä perehtymään teatterin maailmaan yhtä perusteellisesti kuin aikaisemmin rutiineihinsa kirjastossa, saa pestin ja tutustuu teatterin työntekijöihin, etenkin Danieliin. Samaan aikaan hän lähentyy entisen työtoverinsa Minnamarin kanssa, jonka pitkäaikainen suhde kotihiirimieheensä on katkolla.

Romaanissa esitellään monenlaisia maailmoja. Kirjastoympäristö on itselleni varsin tuttu, mutta teatterin kulissit tuntemattomia. Teatterilla, näyttelemisellä ja kulisseilla on teoksessa kahdenlainen merkitys, sillä ne sisältyvät Tarmon elämään sekä teatterityössä että hänen omassa elämässään. Tarmon hurmioituminen Danielista on selkeästi jotakin säännöistä poikkeavaa, joka kuitenkin tuntuu hyvin luonnolliselta, ja omituinen yhteiselo Minnamarin kanssa hyväksyttyä, mutta silti jotenkin epäluonnollista.

Pidän romaania kasvukertomuksena, jossa päähenkilö Tarmo tarkastelee hänelle tapahtuvien asioiden kautta, millainen hän oikeasti on ja mitä haluaa. Vierastin tarinan lomassa kulkevia Danielin muistiinpanomerkintöjä, jotka eivät mielestäni olleet tarinan etenemisen kannalta olennaisia ja joiden merkitys jäi itselleni ontoksi. Pidin Holman sujuvasta kielenkäytöstä ja huumorista ja näihin vedoten suosittelen teokseen tutustumista, jos se on tähän saakka jäänyt lukematta.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Teoksen nimi: He eivät tiedä mitä tekevät
Kirjailija: Jussi Valtonen
Julkaisuvuosi: 2014
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 559

"Ennen kuin Joe meni sisään hän ehti ajatella, että näin Baltimoren kesä piti tarjoilla: yöllä, hiljaa, kun ulkona oli helppo hengittää. Hän tunsi odottamattoman, lempeän onnen aallon. Juuri tämän hän oli toivonut suomalaisen poikansa näkevän, kun hän tulisi viimein käymään."

Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014) tarjoaa 559 sivua ihmissuhteita, epäonnistumisia, väärinymmärryksiä, kohtaamisia, kulttuurien välisiä ristiriitoja, eläinaktivismia, teknologiakritiikkiä ja elämää kahdella eri mantereella.

Joe Chayefski on amerikkalainen neurotieteen professori, joka jättää taakseen Helsingin ja avioliittonsa suomalaisen Alinan kanssa ja poistuu samalla pienen poikansa elämästä. Myöhemmin hän kohtaa Miriamin, jonka kanssa hän menee naimisiin ja saa kaksi tytärtä, Rebeccan ja Daniellan. Menneisyyttä ei voi kuitenkaan jättää taakseen Joen tapauksessa, kun sen seuraukset ovat käsittelemättä ja kohtaamatta on Suomessa isäänsä kaipaava, aikuiseksi kasvanut poika Samuel. Eläinaktivismi ja isän kaipuu sekoittuvat, kun Samuel päättää matkustaa Yhdysvaltoihin...

Luin kirjaa monta kuukautta aina hetkittäin. Ensiajatukseni oli, että onpa paljon henkilöitä, joiden elämää kuvataan tavattoman tarkasti. Tuntui siltä, että yhdessä romaanissa yritetään käsitellä liian monia asioita. Jotakuinkin romaanin puolivälistä lähtien palaset alkoivat putoilla vähän kerrallaan paikalleen tarinassa. Mielessäni kirjassa käsitellään ymmärtävästi ja syvällisesti avioliittoa, sen loppumista ja seurauksia. Vaikean romaanissa käsiteltävästä avioerotapauksesta tekee se seikka, että avioeron myötä Joen ja Alinan perhe jakautuu kahdelle mantereelle.

Valtonen onnistuu kertojana luomaan uskottavia henkilöhahmoja, joilla on jokaisella oma käsityksensä tapahtumien kulusta ja omat syynsä toimia siten kuin toimivat. Jokainen osapuoli, tietämättään työhönsä urautunut Joe, anteeksipyytävä ja kiltti Alina ja elämässä harhaileva Samuel, pääsevät vuorollaan ääneen, mikä tuo syvyyttä ja monikerroksuneisuutta tarinaan. Valtonen yllättää kerta toisensa jälkeen eikä koskaan voi lukijana olla täysin varma siitä, mikä on seuraava käänne.

Teos on voittanut Finlandia-palkinnon vuonna 2014.

John Reader: Peruna – Eräs maailmanhistoria

Teoksen nimi: Peruna – Eräs maailmanhistoria
Kirjailija: John Reader
Julkaisuvuosi: 2009
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Like
Alkuperäisteos: Propitious Esculent
Suomennos: Kirsi Luoma
Sivumäärä: 374

Peruna on tavallinen ja jokapäiväinen – hyvänmakuinen – raaka-aine, josta saa valmistettua monipuolisesti erilaista ruokaa ja naposteltavaa. John Reader selvittää teoksessaan Peruna – Eräs maailmanhistoria (Like, 2009) perunan osuutta maailman historiassa.  Peruna on lähtöisin Andeilta ja mikä sattuma, että suomenkielinen sana "peruna" pitää sisällään perunan alkuperämaan, Perun, nimen. Peruna on levinnyt mukautuvaisuutensa vuoksi eri puolille maapalloa, erilaisiin kasvuolosuhteisiin, ja pelastanut useasti historiassa ihmishenkiä nälkäkausien aikana. 

Reader kertoo perunasta teoksessaan sellaisia seikkoja, joista jokainen perunaa arjessaan syövä ei välttämättä ole tietoinen. Tiesitkö esimerkiksi, että peruna soveltuu erinomaisesti evääksi avaruusmatkalle, koska siitä saa monipuolista ravintoa ja lisäksi se vapauttaa yhteyttäessään meille ihmisille välttämätöntä happea? Tiedät luultavasti ainakin siinä tapauksessa, jos olet käynyt katsomassa Ridley Scottin ohjaaman elokuvan Yksin Marsissa (engl. The Martian, 2015), jossa päähenkilö keksii keinon viljellä perunaa Marsissa ja näin onnistuu selviytymään kuukausia yksin vieraalla planeetalla, tai lukenut Andy Weirin samannimisen teoksen vuodelta 2011, johon elokuva perustuu.

Lukukokemuksena Readerin teos perunasta oli kiinnostava ja tietoa lisäävä ja etenkin ensimmäisissä luvuissa hän paljastaa perunasta monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Loppua kohti kiinnostukseni kirjan sisältöä kohtaan alkoi kuitenkin hiipua huolimatta Readerin syvällisestä aiheeseen uppoutumisesta. Syynä kiinnostuksen laskuun oli kenties omasta mielestäni liiallinen perunan jalostamisen käsittely. Kaiken kaikkiaan suosittelen teosta jokaiselle, jota kiinnostaa, kuinka peruna on kulkeutunut Etelä-Amerikan Andeilta eurooppalaiseen ruokapöytään ja mitkä syyt perunan leviämiseen ovat vaikuttaneet.

Graeme Simsion: Vaimotesti

Teoksen nimi: Vaimotesti
Kirjailija: Graeme Simsion
Julkaisuvuosi: 2013
Kieli: Suomi
Aineistolaji: Kirja
Kustantaja: Otava
Alkuperäisteos: The Rosie Project
Suomennos: Inka Parpola
Sivumäärä: 333

Kaksi toisilleen ensituntumalta yhteensopimatonta älykästä ihmistä kohtaavat toisensa ja rakastuvat. Tämä on perusjuoni Graeme Simsionin esikoisromaanissa Vaimotesti (Otava, 2013).

Vaimon etsiminen ei ole helppoa ja erityisen vaikeata se on genetiikan professori Don Tillmanille. Hänen tapaamissaan naisissa on poikkeuksetta häiritseviä piirteitä, joiden takia he karsiutuvat jo ensimmäisillä treffeillä. Lisäksi sosiaalisista tilanteista pihalla olevalle Donille tuottaa vaikeuksia osata käyttäytyä ja tulkita toisen ihmisen käyttäytymistä siten kuin selvästi pitäisi. Ratkaisuksi ongelmaan hän kehittää kyselylomakkeen, jonka kautta hän lähtee etsimään itselleen täydellistä vaimoehdokasta. Yllättäen hänen elämäänsä ilmestyykin räväkkä Rosie, joka ei oikein sovi hänen kriteereihinsä, mutta jostain syystä naisen seura alkaa kuitenkin kiinnostaa Donia..

Lähtökohta ensiajatuksella yhteensopimattoman parin lähentymisestä ei ole uusi, mutta se ei vähennä sosiaalisesti kömpelön yliopistomiehen ja elämästä ja tupakasta nauttivan psykologin suhteen kiinnostavuutta. Romaani herättää syvällisiä pohdintoja siitä, voisiko pintaa syvemmältä raapaisemalla löytyä voimakas henkinen kumppanuus myös silloin, kun pari vaikuttaa pintapuolisesti toisilleen sopimattomilta.

On myönnettävä, että en päässyt romaanin imuun heti alusta, koska "se jokin" puuttui, mutta kiinnostavuus lisääntyi vähitellen, kun tarina eteni. Erityisesti nauruhermojani kutkuttivat Donin pyrkimykset kehittää tunnetaitojaan ja oppimisenvälineiksi hän valikoi rakkaudesta ja parisuhteista kertovia klassikkoelokuvia, joita hän analysoi tutkijan analyyttisin silmin ilman ainuttakaan liikutuksen kyyneltä.

Pidin päähenkilön huvittuneisuutta herättävästä analyyttisuudesta, mutta samalla kyseinen piirre saattoi olla se ratkaiseva tekijä, joka etäännytti minut lukijana tarinasta. Näin lukukokemuksesta jäi puuttumaan tietynlainen koukuttava tarttumapinta. Rillit huurussa -sarjaa seuranneille romaani tarjoaa epäilemättä mainiota viihdettä, vaikka päähenkilö Don ei toilailuissaan mielestäni pääsekään aivan Sheldon Cooperin tasolle.

Kirjallisuusblogin alkusanat: rehellinen lukupäiväkirja uudesta ja vanhemmasta kirjallisuudesta

Hei hei, 

tervetuloa lukemaan blogiani. Täällä tietokoneen näppäimistöä naputtelee tiedonhaluinen ja utelias humanistinainen, joka rakastaa kirjallisuutta ja kirjastoja. Luen paljon ja olen tehnyt muistiinpanoja lukemistani kirjoista jo vuosien ajan. Lukemisen lisäksi nautin myös kirjoittamisesta, joten oman blogin luominen on alkanut tuntua luontevalta tavalta yhdistää nämä kaksi mielenkiinnonkohdetta. 

Kirjallisuusblogin perustaminen merkitsee itselleni kirjoihin liittyvien ilon tunteiden ja pettymysten jakamista muille kirjallisuuden ystäville kuin myös jatkuvaa oppimista kirjallisuuden, kirjoittamisen kuin myös valokuvaamisen alueella. 

Pidän tärkeänä tuoda esille kaikenlaista kirjallisuutta eri vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Laitan kuitenkin etusijalle lukulistoissani uutuudet. Kerron rehellisen mielipiteeni kirjoista, joista olen tykännyt kuin myös kirjoista, jotka olen jättänyt kesken tai saanut luettua loppuun, mutta jotka silti eivät ole kolahtaneet juuri minuun. Pyrin löytämään jokaisesta lukemastani kirjasta jotakin sanottavaa. 

Kiitos, että luit tähän asti. Tästä se alkaa!